Maankäyttöpäätösten digitalisaation valmistelu etenee suunnitellusti

Tulevan syksyn aikana Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset -hanke jalkautuu lukuisiin tilaisuuksiin eri puolella Suomea. Tilaisuudet tarjoavat kaavoituksen ja rakentamisen asiantuntijoille mahdollisuuden kuulla hankkeen etenemisestä ja osallistua ensi vuosikymmenen digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen.

Tulevaisuuden maankäyttöpäätökset -hankkeessa kirkastetaan maankäytön suunnittelun ja rakentamisen digitalisaation kokonaiskuvaa. Maankäyttöpäätöksillä tarkoitetaan kauaskantoisia viranomaispäätöksiä, jotka ohjaavat kuntien sekä maakuntien maankäyttöä ja rakentamista.

Maankäytön suunnittelun ja rakentamisen prosesseja voidaan kehittää huomattavasti parantamalla tiedon saatavuutta ja yhteentoimivuutta digitaalisten ratkaisujen avulla. Tästä syystä muun muassa kuntakentän moninaisia suunnittelukäytäntöjä on tarpeellista yhdenmukaistaa niin, että maankäytön kokonaisvaltainen suunnittelu on sujuvaa.

“Hanke on erityisen ajankohtainen niin tuoreen hallitusohjelman kuin maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen linjausten vuoksi”, kertoo ympäristöministeriön erityisasiantuntija Juha Nurmi.

Vuoden alussa käynnistetty hanke on edennyt suunnitellusti. “Parhaillaan työskentelemme kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa, jotta esimerkiksi kuntakaavoituksen, kiinteistönmuodostuksen ja rakentamisen luvituksen tietovirrat saataisiin koottua yhteen”, Nurmi toteaa.

Syksyn aikana hanke jalkautuu lukuisiin tilaisuuksiin eri puolilla Suomea, mikä tarjoaa kaavoituksen ja rakentamisen asiantuntijoille oivan mahdollisuuden seurata hankkeen edistymistä. “Ensi vuosikymmenen digitaaliset ratkaisut valmistellaan nyt. Toivotan kaikki maankäytön suunnittelusta kiinnostuneet tervetulleiksi osallistumaan tilaisuuksiin”, Nurmi summaa.

Voit seurata TUMA-hankkeen etenemisestä ja osallistua keskusteluun seuraavissa tilaisuuksissa:

  • Paikkatietoalustan kuntakiertue 3.9.2019 (Joensuu)
  • Paikkatietoalustan kuntakiertue 26.9.2019 (Oulu)
  • Kuntamarkkinat 11.-12.9.2019 (Helsinki)
  • Kuntakaavoittajien ja rakennusvalvojien paikkatietoaiheinen seminaari 18.9. (Seinäjoki)
  • Kuntaliiton digi-verkkotuokio 1.10.2019 (webinaari)
  • Rakennetun ympäristön digiseminaari 31.10.2019 (Helsinki)
  • Kuntaliiton digi-verkkotuokio 3.12.2019 (webinaari)
  • TUMA-hankkeen päätösseminaari 12.12. (Helsinki)

Lisätietoja: