Leijonanosa suomalaisten kansallisvarallisuudesta on kiinni rakennuksissa. Ei ole yhdentekevää, miten kansallisvarallisuutemme voi. Rakennuksella on omistaja, jonka tehtävänä on huolehtia, että rakennus pysyy kunnossa. Ei riitä, että rakennus on suunniteltu ja rakennettu oikein, rakennusta on myös pidettävä kunnossa. Se ei tapahdu itsestään.
Rakennuksen kunnossapitoa koskeva sääntely sivuaa omaisuuden suojaa. Perustuslain 15 §:n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Omaisuuden suojan näkökohdan vuoksi on pohdittava, kuinka pitkälle meneviä velvoitteita yhteiskunta voi rakennuksen omistajalle asettaa.
Rakentamisen jaostossa on pohdittu rakennuksen koko elinkaaren huomioon ottamista rakennustuotteiden valmistuksesta aina rakennuksen purkuun ja osien kierrättämiseen saakka. Torjuaksemme ilmastonmuutosta on syytä pohtia rakennuksen elinkaarta ja rakennuksesta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Tällöin rakennuksen suunnitelmallinen kiinteistönpito nousee avainasemaan.
Jotta elinkaariajattelu toteutuisi käytännössä, pitäisi rakennuksen elinkaaren aikaisen käytön, huollon ja korjaamisen tapahtua kuten rakennusta suunniteltaessa on aiottu. Näitä suunnitelmia täytyisi myös ylläpitää ajantasaisina. Sitä mukaa, kun 3D-suunnittelu ja tietomallien käyttö rakennusten ylläpidossa ja käytössä yleistyvät, voisi olla luontevaa hyödyntää tekniikkaa käyttö- ja huolto-ohjeissa. Tällöin tarkastukset voitaisiin tehdä digitaaliseen huoltokirjaan, josta tiedot voisivat siirtyä kiinteistön seuraavalle omistajalle. Pohdittava seikka on esimerkiksi se, kenen tehtävänä olisi käyttö- ja huolto-ohjeen ajantasaisuuden ylläpito: rakennuksen omistajan vai korjaustöitä tekevän urakoitsijan?
Auttaisiko rakennuskatsastaus?
Olemme tottuneet katsastamaan automme. Pitäisikö rakennuksiakin katsastaa? Vai osaavatko rakennusten omistajat pitää niistä hyvää huolta muutenkin? Rakennusten katsastaminen on huomattavasti työläämpää kuin autojen. Myös katsastuskustannukset olisivat moninkertaiset autojen katsastukseen verrattuna. Toisaalta heikosti ylläpidettyjen ja vaurioituneiden julkisten rakennusten jättäminen korjaamatta aiheuttaa niiden käyttäjille terveydellisiä riskejä ja saattaa lisätä kansallisia terveydenhoitomenoja enemmän kuin rakennusten asianmukainen kunnossapito maksaisi.
Jos rakennuksia ryhdyttäisiin katsastamaan, kuuluisivatko velvollisuuden piiriin kaikki rakennukset vai kenties julkiset, suuren käyttäjäryhmän käytössä olevat rakennukset, kuten koulut ja sairaalat? Käytännön kokemusta eräänlaisesta katsastusmenettelystä edustaa laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista, jonka nojalla on jo tarkistettu eräiden rakennusten kantavia rakenteita. Harkittava asia olisi myös, pitäisikö katsastustoiminnan olla yksityistä ja mitä tapahtuisi, jos rakennuksen omistaja ei korjaisi katsastuksessa ilmenneitä olennaisia vaurioita.
Oman haasteensa rakennusten käyttöä ja ylläpitoa silmällä pitäen muodostaa muuttotappioalueilla sijaitseva rakennuskanta, jolle ei enää löydy käyttöä. Yksi tulevaisuudessa ratkaistavista ongelmista on näiden rakennusten kohtalo, jos rakennuksen omistajalla ei ole enää intressiä eikä taloudellisia resursseja pitää rakennuksestaan asianmukaisesti huolta. Autiotumaan ja ränsistymään jätetty rakennus on vaarallinen ja laskee ympäröivän alueen rakennuskannan arvoa. Olisiko tarpeen saada purkuavustusta, että edes osa rakennustuotteista ja -materiaaleista päätyisi käyttökelpoisina uudelleen käytettäviksi? Vai miten asia pitäisi ratkaista?
Olisiko sinulla terveisiä, kun pohdimme MRL-uudistuksessa rakennusten käyttöä ja ylläpitoa tulevaisuudessa?
Rakennuksen elinkaari on mielestäni ongelmallinen termi, sillä se sisältää ajatuksen, että rakennuksella olisi alku (rakentaminen), ennalta määrätty käyttöikä ja vääjäämätön loppu (purkaminen). Ennemmin pitäisi puhua rakennuksen kestävyydestä. Yksittäisillä rakennusosilla, joista rakennus koostuu, voi toki olla oma elinkaarensa. Toisia rakennusosia joudutaan korjaamaan ja uusimaan useasti, kun taas toisia ei välttämättä koskaan. Näin ollen itse rakennuksen käyttöikä voi olla satoja vuosia; sen osia vain korjataan, muutetaan ja uusitaan tarpeen mukaan.
Tämän ajatusmallin kautta olisi mielestäni helpompi määrittää lakiin rakennuksen omistajan velvollisuudet huolehtia rakennusosien oikea-aikaisesta ja riittävästä huollosta ja sitä kautta koko rakennuksen hyvästä ylläpidosta. Jos tarvittavat korjaukset ovat joltakin osin tekemättä, se vaikuttaa suoraan rakennuksen arvoon. Vaikeampi kysymys on tuo, miten voidaan velvoittaa kunnostamaan rakennus joka laskee ympäristön arvoa, mutta omistajalla ei ole intressiä tai mahdollisuutta korjata tilannetta.